Olen saanut inspiraatiopuuskan! Vihdoin. (En oikeasti, uskottelen itselleni niin.)
Ja mielikuvitusta riittää yhtä paljon kuin pikkulapsena. Silloin, kun kaislikon synonyymi oli peikkokoulu ja mustaviinimarjat herättivät kuolleita henkiin. Tai ystävänsä saattoi löytää jaloistaan jesarilla teipattuna, tämän jouduttua pikkuvelihyökkäyksen kohteeksi...

Olen lyhyen ajan sisään saanut paljon mietittävää, kun olen vajonnut miettimään millaisia lapsuuden maisemat olivat. Todennut, että hammaskeijuni lienee joko ryöstetty (isäni versio), uuden lapsen keiju (äidin satumaa) taikka ojanpohjalla maitohampaita narkkaamassa (Enkö olekin valoisa?). Olen innostunut lämpimistä metsäaukioista ja sienimunakkaista. Jopa kastellut tennarit Peikkovuoren sammaleessa.
On kummallista miten jotkin paikat ovat aivan uusia, kun totuus on paljastettu ja taikuus tehty yhä vaikeammaksi saavuttaa. Periaatteessa totuus on väärä ilmaisu.
Tavallaan ne keijut, menninkäisen ja vuoren huipulla välkkyvään, uuteen maailmaan johtava polku, ovat aivan yhtä totta kuin veroilmoitukset ja kesätyöt.
Ehkä mielikuvituksella on vain liian vähän mainostilaa.

XoXo
Becca