Terve, Em täällä, pitkästä aikaa. Uskokaa pois, minua todella hävettää lisätä jokaisen tervehdykseni loppuun nykyään tuo "pitkästä aikaa", mutta se on julma totuus joka johtuu yksinomaan laiskuudestani.
Juuri kun Becca ilmeisesti parantui, valtasi minut migreeni ja kamala kurkkukipu (terveisin hän jonka ääni meni viimeistään pikkuveljen kanssa väitellessä). No, mikäpä sen parempaa kuin lojua päivä kotona suunnitellen blogipostausta ja sitä, miten kertoisi niistä kahdesta loistavasta kirjasta jotka on viimeaikoina tullut luettua ja tietenkin skittlesejä syöden ja pian kuudetta Harry Potter - elokuvaa katsoen! Kurkkukipua helpottamaan tein muuten äitini vinkin mukaisesti inkiväärijuoma, joka maistui hieman kurkkupastilleilta ja nyt odottelen, josko se mitään auttaisi.
Kirjat jotka luin, olivat John Greenin Tähtiin kirjoitettu virhe ja Veronica Ruthin Divergent - Outolintu. Molemmat kirjat olivat kerrassaan loistavia:
Tähtiin kirjoitettu virhe oli riipaisevan ja kirpeän surullinen mutta silti hauska rakkaustarina, jota varjostaa väistämätön kuolema. Lukiessa oli kohtia, joissa kyyneleiden tuloa ei vain yksinkertaisesti voinut estää. En osaa - enkä halua, sillä pelkään spoilaavani esimerkiksi Becalle jotakin - kertoa kirjasta ja sen olemuksesta kovinkaan tarkasti, mutta niille jotka ovat lukeneet kyseisen kirjan, voin sanoa näin: jälkeenpäin minua ensiksi kadutti ihan valtavasti että luin kirjan vasta tuolloin, enkä esimerkiksi jo silloin kuin Becan serkut - Taygaten kuningatar ja Paperiharakkakin, joka silloin vielä oli mukana kyseisessä blogissa - sitä omassa blogissaan suosittelivat. Kirja tuntui merkitsevän minulle jotain samankaltaista, kuin Viistoa valoa oli kirjassa merkinnyt Hazelille. Ehkei niin paljon, mutta se totisesti sai minut tavallaan toivomaan, että kirja ei olisi ollut sellainen bestselleri kuin oli ja että siitä ei olisi tulossa juuri elokuvaa. Mutta minkä minä sille mahdan - en mitään. Suosittelen kaikkia kuitenkin lukemaan teoksen, jos ette ole sitä vielä tehneet, ja sanon vielä yhden asian: älkää pelästykö joidenkin mielestä rumaa tai rujoa kantta. Minun mielestäni kansi ei oikeastaan ole edes ruma, vaan kaunis omalla tavallaan ja juuri oikealla tavalla kirjaa kuvaava - niin kuin kannen kuuluu ollakin.
Outolintu taas oli täysin erilainen kuin Tähtiin kirjoitettu virhe. Se ei ollut mielestäni aivan niin hyvä, kuin ylhäällä mainittu kirja, mutta samalla kirjoja ei oikeastaan voi vertailla toisiinsa erilaisuuden vuoksi. Outolintu on hieman nälkäpelin tapainen, vääristyneesee tulevaiuudenkuvaan pohjautunut fantasia / scifi-tarina, jossa käsitellään stiä, että voiko ihmisen luokitella jollakin tavalla osastoihin, ja mitä jos joku ei kuulukaan niihin ja on aivan hallitsematon? Ajatus on mielestäni hyvin kiehtova, ja kirjoittaja on osannut käsitellä sitä oikealla tavalla. Suosittelen vahvasti tämänkin kirjan lukemista. Joidenkin mukaan se on jopa parempi kuin nälkäpeli, mutta itse en ole ainakaan vielä sitä mieltä. Ehkä mielipiteeni muuttuu sitten, kun olen saanut käsiini sarjan jatko-osat, mutta toistaiseksi pysyn nälkäpelien kannalla.
Ja muuten: kevät on todellakin saapunut! Tylsää olla kipeä tällä säällä, mutta no can do.
Hyvää kevättä; Em
(Weheartit)
