Unet ovat aina kiehtoneet minua.
Kaikki ne kiviset mäntyaukiot joilla aurinko paistaa, villit aavikot lentäessäni niiden ylitse. Rakastan pakomatkoja varasjoukon matkassa ja teekupin juomista, kun katson sudensilmäistä tyttöä joka on aina vieraillut unissa.
Kiivennyt kanssani jättiläisten linnaan.

Herätessäni olen vielä aivan unenpöpperössä ja tavakseni on tullut aivan huomaamatta kirjoittaa ylös uniani, kun herään. Myöhemmin sitten löydän kännykkäni muistiosta näitä kummallisuuksia ja jään hämmästelemään outoja lauseitani.
Ehkä älyttömämpiä oli; Silloin pelkäsi näitä silmänsä rajaavia possuja niin, että annoin uninappien hoitaa tilanteen. Hämmennyin pahasti...
 

Ja entäpä unien tulkinta? En juuri usko siihen, mutta päätin juuri tulkita yhden unistani ja löysin hyvyyttä, haihtuvia haaveita, sielun, ystävän ja vaiston.

Virnistin, vasen suupieli sai seurakseen hymykuopan:
- kyllä mä ja susisilmä osataan tehdä unista elämä. Mutta me halutaan ensin kerätä lisää. Nähdä enemmän. Susisilmä, mä ja joku joka viimeksi oli rikkoa mun kylkiluut niillä haleillaan.

Ja näin ohimennen. Olen käynyt läpi hirveästi tunteita pähkäillessäni luokan matkaa Venäjälle. Perheisiin. Tämä tarkoittaa myös sitä, että ette tule meistä vähään aikaan kuulemaan keskittyessämme mumisemaan jotain siansaksan ja venäjän sekoitusta hämmentyneille isäntäperheillemme!

(Ei, se en ole minä..vaan kaksi erittäin rakasta sekopäätä joista ylimmän on piirtänyt harakka.)

XoXo
Becca