Becca tässä...se iänikuinen Becca.
Minä ja Em emme viettäneet taaskaan aivan normaalia koulupäivää, vaan syöksyimme halki keskustan luokkamme mukana.
Nimittäin katsomaan DOKkinon dokumenttielokuvatapahtumaa (ziisus mikä sana). Voin sanoa, että aluksi olin epäileväinen tästä,
mutta itseasiassa osa dokumenteista oli todella hienosti tehtyjä ja koskettavia.
Omaksi suosikikseni päätyi Ei kenenkään maalla, joka oli upea kuvaus Tanskassa turvaapaikkaa hakevien, alaikäisten poikien odotuksesta.
Tiedän, että tulemme äikäntunnilla tekemään aiheesta arvostelun,
joten laitan sen myöhemmin tänne ja kehotan teitä katsomaan dokumentit jos vain voitte. Kiertue alkaa helsingistä ja kiertää muistaakseni 13 kaupunkia!
Samalla, kun kiirehdin luokkani jäljessä, saatoin ihailla Katuvalogalaksin uskomattomia maisemia. Lunta ei näkynyt lainkaan/juuri missään ja aurinko paistoi kuin kesällä. Jos joku olisi ojentanut minulle kuvan siitä mitä näin harppoessani kaduilla...olisin varmasti sanonut, että tässä on kuva kauniista, kesäisestä kaupungista johon todella haluaisin matkustaa.
Nyt tekee mieli mennä kiertelemään...etsimään paras blinipaikka, vilkaista merta ja löytää kaunein aukio. Sekä paljon muuta!
En kuitenkaan jäänyt suorittamaan visioitani vaan kiirehdin junaan häiritsemään kanssa matkustajia satunnaisilla kikatuspuuskilla joita Usvaa lukiessani sain...ja kirjoittamaan kaksi runoa ja kaksi kirjoitelmaa. Yhden dokumenttikokemuksesta, yhden kaupungista, yhden ihan muuten vaan ja yhden ihan vain hassusta lauseesta joka pulpahti mieleeni, kun heräsin.
Jälkimmäistä en vielä kerro. Sen kuulette...luette, myöhemmin.
Radion ääni hukkutti alleen kaiken ympärilläni hyörivän melun. Selostaja nauroi kaksimieliselle vitsille ja minä hänen mukanaan. Silti olin helpottunut musiikin lyödessä taas ensitahtinsa. Sitävartenhan minä radion olin päälle kääntänyt.
Siksi en ensin huomannut kuinka ambulanssin siniset valot vyöryivät minua kohti kuin meren aallot. Lopulta kyllä näin ne. Niin kirkkaita, välkkyviä valoja on vaikea olla huomaamatta.
Eikä mitään ihmeellistä tapahtunut, vaikka valojen meri vyöryi ohitseni suunnattomalla nopeudella ja hiipui pois, kunnes en enää nähnyt sitä edes sivupeilin heijastuksena. Ääntähän en ollut koskaan kuullutkaan.
Auton edessä punaiset valot vaihtuivat vihreään ja pyörät jatkoivat liikettä. Minä vilkuilin puistoje puita ja koetin nähdä mitä talojen katoilla oli. Tyydyin keksimään.
Renkaiden pyöriessä eteenpäin, satuin tahattomasti ajattelemaan aihetta, josta ei oiken voi saada kevyttä kahvipöytä keskustelua. Kuolema.
Ne siniset valot jotka vyöryivät ohitseni olivat ikäänkuin muistutus. Hei, sinä siinä. Hipaise vielä kerran takkisi helmaa ja lähetä hymiö ystävällesi! Et ollut vuorossa tällä kertaa. Olisit voinut olla.
Ne huusivat niin minun korvaani nyt, kun jälkeenpäin ajattelee. Siniset valot jotka tarkemmin ajatellen olivat yhä olemassa, vaikken niitä nähnytkään.
Ja jollekkin ne olivat koko maailma.
Jossain joku ehkä tarvitsi apua, tukea. Jossain saattoi juuri nyt olla joku joka piteli jonkun toisen kättä ja koettaa rauhoittaa. Lupaili sinisten valojen saapuvan. Kuulosteli hyökyaallon kohinaa, sinisten valojen ulvovaa itkua. Minä pelkäsin niitä valoja.
Auton nokassa kiilteli nokkakoriste. Se rusentuisi jos törmättäisiin.
Tiedättekö, joku saattoi jossain pitää jotakuta kädestä. Siniset valot saattoivat heijastua hänen silmiinsä.
Tai ehkä hän odotti yksin ja särkyneenä, että valot vetäisivät hänet mukaansa kuin ajopuun.
En tiedä enkä haluakkaan. Minä olen yhä liikkessä ja toivon, että tämä katuvalopolku jatkuu auton renkaiden alla. Ette koskaan harhaudu reitiltä.
Kieputin sormen hiusten ympärille ja toivoin etten koskaan joutuisi toivomaan sinisiä valoja.
Elokuvasalin auluassa,
portteja toiseen maailmaan.
Peileiksikin kutsuttuja.
Oven takana, suurella kankaalla,
liukuu silmieni editse
uusia tapoja katsoa niihin.
Koska maailma on totta.
Ne eivät voi huutaa,/kun kaupungin melu hukuttaa alleen kaiken./Ne eivät huuda ääneen,/mutta,/kun kävelen,/kun auto ajaa ohi katujen./Näen tuhat mainosta./Luen sata, satoja graffiteja./Hengitän sisään repaleisia mustetahroja/joissa on huutoja./Haluaisin itsekkin kirjoittaa/korkeimman talon seinään./Olen täällä.
Xoxo Becca
Kommentit